Vuoden morsian 2011

Vuoden morsian 2011

Jo kolmannen kerran peräkkäin Antin kuva pääsi finaaliin vuoden morsian -kuvakilpailussa.

Ankarista ja armottomista kommenteistaan tunnettu Jone Nikula oli tänä vuonna Vuoden Morsian -kuvakisan tuomariston vierailevana tähtenä, ja tylytti tottuun tyyliinsä:

“Kolme ekaa edes pyrkivät esittämään ihmistä, loput on ihan vaan dokumentteja ja sellaisinakin aika tylsiä.” Karskin miehen kuoren alta on kuitenkin aina silloin tällöin pilkahtanut esiin aavistus herkkyyttäkin, niin nytkin.  Jonen suosikki korkeatasoisessa kisassa oli nimittäin Antin romanttinen kuva Jaana Mustosesta. Koska voittaja valitaan kuitenkin neljän tuomarin äänillä, sai Jonen ykkösvalinta kantaakseen  lehdistön ihannetytön nauhan.

Vuoden Morsian 2011 -kuvakilpailun voittaja ja 2000 euron lahjakortin saaja on valokuvaaja Anna Dammert, Helsingistä. Annan upean, leikittelevää tunnelmaa ja elämäniloa pursuavan kuvan morsiamena on Milla Väisänen.Toiseksi kilpailussa sijoittui Mari Lehtisalo, Vantaalta. Hänen kuvansa morsian on Hanna Pekkala. Tuomaristo ylisti kuvaa kommentoimalla mm. näin: “Tämä nainen on rakastunut, onnellinen, eikä hänellä ole kiire tästä hetkestä pois”.

Kolmanneksi korkeatasoiseesa kisassa sijoittui Mikko Kaaresmaa, Studio Huone, Turusta. Kuvan morsiamena on Asta Erjomaa. Mikko Kaaresmaan kuva keräsi kiitosta onnellisuuden välittymisestä ja rekvisiitan kekseliäästä käytöstä.

Lue lisää Eirin sivuilta

Yleisöäänestys kisan Facebook -sivulla


Tilaa Rss